PALVELUT
Vankka palveluosaamisemme vaakalaitteiden huollossa, ylläpidossa, kalibroinnissa ja muutostöissä auttaa laajaa asiakaskuntaamme keskittymään oman ydinliiketoimintansa toteuttamiseen ja kehittämiseen. Vuosikymmenten kokemus vaakalaitealalta mahdollistaa palvelun kaiken tyyppisiin ja merkkisiin vaakoihin. Suoritamme palvelua toimipisteessämme Riihimäellä logistisesti hyvällä sijainnilla, tai asiakkaidemme toimipisteissä koko Suomen alueella.
Kaikki Suomeen toimittamamme vaakalaitteet tarkastetaan ja koekäytetään ennen toimitusta asiakkaalle. Vaikkakin edustamamme merkit toimittavat laadukkaita tuotteita, haluamme varmistaa, että maantieteelliseen sijaintiin perustuvat säädöt ovat oikeellisia Suomen olosuhteisiin ja että vaaka toimii asiakkaallamme laadukkaasti ja odotusten mukaisesti heti ensimmäisestä päivästä alkaen ilman ongelmia.
Henkilökunnallamme on mm. työturvallisuus-, tulityö- ja trukkikortit. Yritys on mukana Luotettava Kumppani -palvelussa.
Ari huoltaa punnitsevaa haarukkavaunua.
HUOLLOT JA KALIBROINNIT
Vaakalaitteet suositellaan huoltamaan ja kalibroimaan määrävälein, joka voi vaihdella riippuen vaa’an käyttökohteesta ja käytöstä. Määräväli sovitaan asiakkaan kanssa ja oman laiterekisterimme avulla pidämme kirjaa, milloin määrävälit täyttyvät. Asiakkaan ei tarvitse itse huolehtia laitteidensa määräaikaishuoltojen aikatauluista. Tekemistämme kalibroinneista asiakas saa aina kalibrointitodistuksen.
Tarjoamme toimittamiimme vaakoihin valmiiksi tuotteistettuja kiinteähintaisia huoltopaketteja, jotka sisältävät:
- kalibrointi eli punnitustarkkuuden tarkastus
- säätö tarvittaessa
- elektroniikan tarkastus
- liitosten toimivuuden varmistus
- käyttövirran akun testaaminen tai vaihto
- perushuolto; hydrauliikan säädöt ja nivelpisteiden voitelu
- huolto pitää sisällään laitteiston voitelu- ja puhdistusaineet. Kuluvat osat kuten pyörät ja vaakalaitteen akku vaihdetaan pyynnöstä ja/tai mikäli vaihto laitteiston toiminnalle on välttämätöntä. Kustannusarvio ilmoitetaan etukäteen.
Säännöllisesti ja ennakoivasti huollettu vaakalaite ei aiheuta käytössä tarpeettomia yllätyksiä ja palvelee luotettavasti ja tarkasti tehtävässään. Suoritamme huolto-, kalibrointi-, modernisointi- ja rikkokorjauspalveluja toimipisteessämme Riihimäellä sekä asiakkaiden tiloissa koko maassa.
VAAKOJEN KÄYTTÖÖNOTTOASENNUKSET
VAAKOJEN KÄYTTÖÖNOTTO-
ASENNUKSET
Tarjoamme myymillemme vaakalaitteille asennuspalvelut asiakkaan tiloihin. Usein vaakalaite, varsinkin siltavaaka, asennetaan kiinteästi käyttöpaikkaansa. Asiantuntija-asentajiemme pitkä kokemus laadukkaista ja turvallisista asennuksista takaa vaakalaitteellenne mahdollisimman keskeytymättömän ja huolettoman käytön koko laitteen elinkaaren ajan. Suosittelemme laitteiston huoltoa ja kalibrointia tehtäväksi säännöllisin väliajoin.
Harri käyttöönottoasentaa uutta Precia Molen -siltavaakaa.
Harri korjaa kovassa käytössä ollutta ja vaurioitunutta 15 vuotta vanhaa punnitsevaa haarukkavaunua.
RIKKO-KORJAUKSET
Suoritamme vaakalaitteiden rikkokorjauksia kaiken merkkisiin vaakalaitteisiin. Monet vaakalaitteet altistuvat vaativille olosuhteille käyttöympäristössään, ja niissä ilmenee ulkoisista tekijöistä, ikääntymisestä ja ohjeiden vastaisesta käytöstä aiheuttamia vikoja. Tyypillisiä mekaanisia vikoja esim. punnitsevissa haarukkavaunuissa ilmenee pyörien laakeroinnissa tai hydrauliikassa, tai korroosion aiheuttamia ongelmia. Elektroniikka ja vaakakomponentit voivat vaurioitua mekaanisesti, johdoissa tai liittimissä voi ilmaantua ongelmia, tai elektroniikan pienkomponentit voivat vaurioutua tärinästä, kosteudesta tai sähköiskusta.
MODERNISOINNIT
Useat pitkän käyttöiän vaakaratkaisut, kuten säiliö- ja trukkivaa’at, voidaan päivittää uusilla komponenteilla. Näin käyttöön saadaan tuoreet komponentit ja samalla järjestelmän toiminnallisuuteen saadaan uusia mahdollisuuksia ja ominaisuuksia. Tyypillisiä modernisointikohteita ovat vaaka-anturit sekä erityisesti näyttölaite, joka voi tuoda hyvinkin paljon uusia mahdollisuuksia vaakaratkaisun tuottavuuden parantamiseen.
Leo modernisoi punnitsevaa lavanpinoamisvaunua uusilla punnitusantureilla ja uudella ruostumattomasta teräksestä valmistetulla kannella.
Uusi Rocla / Mitsubishi -lavansiirtovaunu, johon toteutettu vaakalaitteisto RAVAS -punnitusantureilla ja 3200 -sarjan näyttölaitteella, joka kommunikoi langattomasti päätelaitteiden kanssa. Suomalaista lavansiirtovaunu- ja vaakalaitteisto-osaamista.
KOKOONPANO / TUOTANTO
Olemme toimineet kokoonpano- ja tuotantolaitoksena vuodesta 1997 asti erityisesti RAVAS -punnitustekniikkaa hyödyntäen. Olemme suunnitelleet ja toteuttaneet vaakalaiteratkaisuja trukkeihin ja lavansiirtovaunuihin käytännössä merkistä riippumatta. Lopputulos on aina käyttötarpeeseensa soveltuva työkalu, joka on huolellisesti ja laadukkaasti toteutettu, sekä helppo ja turvallinen käyttää.
VARAOSAT
Toimitamme varaosia edustamiimme merkkeihin omasta varastostamme Suomessa ja päämiehiltämme Euroopassa, sekä vierasmerkkeihin tarvittaessa tilaamalla varaosatukkureilta ja päämiehiltä.
Paikallisten varaosavarastojen ja nopean saatavuuden merkitys kasvaa yhä nopeutuvassa maailmassa. Liian kaukana sijaitsevat puutteelliset varastot aiheuttavat vaakalaitteille usein kestämättömän pitkät jaksot, jolloin vaakalaite ei ole käytettävissä.
Varaosatarve on usein myös merkki laajemmasta huoltotarpeesta. Suosittelemme rikkotapauksessa aina harkitsemaan vaakalaitteen huollattamista meillä, jolloin varsinainen rikkokorjaus tulee tehtyä ammattitaitoisesti, sekä samalla laite muutenkin tulee huollettua ja kalibroitua hyvään ja huolettomaan toimintakuntoon.
MÄÄRÄAIKAISVARMENNUKSET
LAKISÄÄTEINEN 3V, MYYNTIVARMENNETUT
MÄÄRÄAIKAIS-
VARMENNUKSET
LAKISÄÄTEINEN 3V, MYYNTIVARMENNETUT
Myyntipunnituksiin varmennettuihin vaakoihin on lakisääteisesti tehtävä varmennus vähintään kolmen vuoden välein. Kumppanimme lakisääteisiin varmennuksiin on Inspecta Kiwa. Palvelu voidaan suorittaa asiakkaan tiloissa tai tiloissamme Riihimäellä, ja varmennuksesta saa aina virallisen varmennustodistuksen. Usein määräaikaisvarmennuksen yhteydessä tehdään myös vaakahuolto ja kalibrointi teknisen asiantuntijamme toimesta.
PUNNUSTEN KALIBROINTI
Referenssipunnusten kalibrointi onnistuu kauttamme välitettynä palveluna yhteistyössä saksalaisen kumppanimme kanssa.